Apua, kohta on jo heinäkuu! Minne tämä kesä taas livahtaa? Juhannus meni meikäläisellä yllättäen koirattomana, sillä vanhemmat pakenivat juhannukseksi Ilomantsiin koko koirakolmikon kanssa veneilemään, telttailemaan ja kalastamaan. Hyvin oli kuulema mennyt koko lauman kera, Valokin oli kuulema tykännyt veneilemisestä ja ollut äidin reipas kalakaveri. :) Valo oli myös mukana ylioppilasjuhlissani ja ihastutti rauhallisella olemuksellaan koko suvun (itsehän olin aivan varma, että Valo roikkuisi naisten hameenhelmoissa kiinni ja muutenkin pakahtuisi onnesta ihmispaljouden johdosta, mutta olin väärässä :D). Jaksan kyllä aina ihmetellä näiden akitojen rauhallisuutta pienestä pitäen. Käytiin myös akitojen kanssa ottamassa ihan viralliset ylioppilaskuvat studiossa ja molemmat käyttäytyivät mallikelpoisesti (Valo lähti pari kertaa seikkailemaan kuvaajan luokse, mutta se annettakoon pennulle anteeksi).
|
"Hei, olen Valo ja olin kiltisti ylioppilasjuhlissa :)" © Aune Rugojeva |
|
Kolme pallopäätä (yrittää) edustaa © Valokuvaamo KK-KUVA |
|
12 viikkoa |
|
12 viikkoa, nykyisin toinenkin korva on pystyssä :) |
Heinäkuussa onkin molemmilla akitoilla luvassa melkoisen suuri muutos kun muutan omaan asuntooni (kerrostalossa) Joensuuhun. Valon kanssa ollaankin jo asunnossa käyty pari yötä viettämässä ja hyvin meni, joten uskon muuton menevän ongelmitta. Ja Tuike nyt tuntuu olevan aina yhtä tyytyväinen olemassaoloonsa vaikka ympäristö vaihtuisikin, se ei raitapaitaa hetkauta. Tosin koska koirat ovat meidän koko perheen yhteinen ilonaihe ja harrastus tulevat koirat pääsemään usein hoitoon/muuten vain hengailemaan vanhempieni luokse, välimatkaa kun on se inhimillinen 30 kilometriä. Isäni jo uhkaili hankkivansa oman akitan, jota kukaan ei vie. :D Onneksi heille jää vielä Neela kotiin, joka varmasti nauttii olostaan kotipihan yksinvaltiattarena. Asunto on muutenkin riittävän kokoinen, hyvällä paikalla (ei ihan ydinkeskustaa, metsikköä ja ranta lähellä) ja muutenkin tarpeeksi lähellä Itä-Suomen yliopistoa, jossa aloitan ensi syksynä biologian opinnot. Eiköhän tämä tästä.
6.7. olisikin vuorossa Mikkeli KR, jonne itse lähinnä tunkeudun ystäväni Hannan matkaseuraksi, vaikkakin kyllä Tuike kehässä myös nähdään. Sitä odotellessa!
Valo on kyllä tosi nätti pentu! Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä kouluun! :)
VastaaPoistaVoi komeaa pientä poikaa :) Onnea valkolakista ja lykkyä uusiin opintoihin!
VastaaPoistaKiitos paljon molemmille! :)
VastaaPoistaMinnekä päin Jojensuuta muutat? Myö asutaan Rantakylässä :).
VastaaPoistaRantakylään Pursitielle ollaan tulossa. :) Muistelinkin, että joku tuttu varmana asui Rantakylässä, nyt varmistui sekin. :D
PoistaEi hitto. Me asutaan Ruoritiellä eli pari katua ylempänä :D.
VastaaPoistaEi vitsi! Sittenhän tullaankin mitä todennäköisemmin törmäilemään. :D
Poista