maanantai 23. joulukuuta 2013

"Päättynyt kaik on työ..."

Jouluaatto on jo huomenna ja ennen kuin vajoan täydelliseen tekemättömyyteen on vielä yhden blogipäivityksen aika tälle vuodelle. Nordic Winnerissä tuli tosiaan pyörähdettyä Helsingissä onnistuneesti, vaikka kiire meinasi tulla, sillä lähtömme ystäväni Hannan kanssa viivästyi merkittävästi. Kiire oli kuitenkin onneksi turha ja ehdimme hyvin paikalle. Ilman Hannaa en olisi päivästä selvinnyt, suuret kiitokset!! Akitoilla oli kasvattajatuomari Kreikasta ja sen huomasi herran koirien tutkailusta, ilme oli erittäin tärkeässä asemassa ja häntäkin mitattiin. Valo oli hurmaava itsensä ja voitti urospennut KP:n kera ja oli lopulta VSP-pentu! :) Keskittyminen kehässä ei aina ollut parhaimmillaan ja nyt meinasi meikäläisen numerolappukin mennä parempiin suihin, mutta pentunenhan tuo vielä on. Tuike The Punkero meni rutiinilla ja sijoittui valioluokassa neljänneksi pulleruudestaan huolimatta, nice! Kiitokset kaikille immeisille mukavasta näyttelypäivästä! Hauskaa päivässä oli myös se, että valehtelematta ainakin viisi ihmistä tuli ilmoittautumaan anonyymiksi blogin lukijaksi. :D Kiitokset teille! Pitäisi vissiin päivitellä useammin... Tuikkeesta en saanut kuvia näyttelyssä, mutta Valosta löytyi muutamia:

© Tuija Nummi

© Tuija Nummi

© Tuija Nummi


Nordic Winner 2013, 14.12.2013, akitoja 31 kpl

Tuomari: Nikos Vazakas, Kreikka

VALO
"Very nice head & expression with well set small and thick ears. Well set eyes. Nice neck. Well developed chest and forechest for the age. Typical coat and correct rich colour. Typical tail. Moves well from the side and front, a bit close in rear."   PEK1, KP, VSP-pentu

Tuomari tykästyi kovin Valon väriin ja kehui sitä vielä jälkikäteen. :)

TUIKE
"Correct size and substance. Well developed chest and forechest. A bit low set ears. Enough bones. Tight feet but could be stornger in pasterns."   VAL-ERI4




Hepuli!





Nyt on jo aika suunnata katseet kohti tulevaa vuotta. Ensi vuonna Tuike pitää taukoa koiranäyttelyistä ja Valo pääsee valloittamaan näyttelykehät virallisissa luokissa. Poitsu on sen verran tasaisesti kasvanut ja hyvin kehittynyt, että uskalsin ilmoittaa Valon Kajaani KV:hen heti tammikuussa. Ja eiköhän Tuike pääsee kuitenkin kehään ainakin Maailman Voittajaan ja katsotaan jospa saisin jopa ulkomaisen näyttelyreissun järjestettyä. Tapahtumarikas vuosi jälleen tulossa! Mutta sitä ennen on aika rentoutua ja nauttia rakkaiden niin ihmisten kuin karvakavereiden seurasta. Siispä:

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Jyväskylä KV & Valo is back!

Jyväskylä KV:stä on nyt selvitty hengissä, vaikka hihnanpää jaksamistaan näyttelypäivän ajan epäilikin (näyttelystä tie vei suoraan kohti kaverin synttäreitä, pitäähän sitä välillä vetää itsensä ihan piippuun). Hienosti reissu kuitenkin meni, Valo oli PEK2 kera KP:n ja Tuike ylimääräisistä kiloistaan huolimatta PN4! Valon kanssa lähdettiin hiukan kylmiltään kehään, sillä oletin minulla olevan vielä aikaa harjoitella poitsun kanssa, mutta eiköhän meitä jo kehään huudeltu kun olin vasta alkamassa harjaamaan Valoa. :D Hyvin kuitenkin meni, vaikka kiinnostus olikin jossain muualla kuin esiintymisessä (muun muassa äidissäni, joka ei ehtinyt mennä piiloon) ja nättejä raviaskelia oli noin viiden sekunnin ajan. Valolla oli kuitenkin kivaa ja häntä heilui niin tuomarille kuin tuomarin pöydän takana oleville kehäsihteereille. Tuike meni rutiinilla, vaikkakin liikakilot hidastivat menoa. Erityisen kiva oli nähdä monia akitaimmeisiä pitkästä aikaa ja pari uuttakin tuttavuutta mahtui sekaan.

"Hei, tuolla on ihmisiä!" © Sini Piironen

© Sini Piironen

"Tuttua hommaa", tuumii Tuike © Sini Piironen

© Sini Piironen


Jyväskylä KV, 16.11.2013, akitoja 19 kpl
Tuomari: Jasna Matejcic, Kroatia

VALO
"Good type & bone. Very nice head & expression. Nice markings. Excellent neck and angulations. Would like a bit better topline. Excellent temperament. Moves well."   PEK2, KP


TUIKE
"Good size & proportion. Good bone. Nice head & expression. Correct bite & topline. Good angulations. Good tailset & carriage. Moves well. A bit fat."   ERI1, SA, PN4



Tuikkeen juoksut ovat ohi, joten sain Valo-poitsun takaisin itselleni vanhempieni luota hoidosta. Olikin jo hirmuinen ikävä, tuntui hirveän omituiselta mennä lenkille vain yhden koiran kanssa, laittaa ruokaa vain yhdelle jne. Kyllä kaksin aina kaunihimpi. :)


Valo 8 kk

Alun perin tämän vuoden koiranäyttelyiden piti olla tässä, mutta päätin vielä raahautua molempien pallopäiden kanssa joulukuussa Nordic Winneriin, jossa akitoilla on kasvattajatuomari Kreikasta! Reissuun lähdemme yhdessä ystäväni Hannan kanssa, sillä olimme jo jonkin aikaa aina välillä suunnitelleet yhteistä messarireissua, tämä kun on Hannalle ihan ensimmäinen kerta. Siellä nähdään!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Lahti KV & kuulumisia

Lahti KV:ssä on nyt pyörähdetty ja reissusta jäi hyvä fiilis. Itseäni jännitti kyseinen näyttely, sillä kyseessä oli Valon 2. näyttely ja ihka ensimmäinen sisänäyttely. Ahdistustani ei helpottanut se, ettei meidän kehässämme ollut ollenkaan mattoja, jonka johdosta lattia oli LIUKAS, hitaasti sai edetä jos meinasi pystyssä pysyä, ainakin lattiaan tottumattoman koiran kanssa. Muissa kehissä oli jonkinlaiset matot, mutta tässä ja muutamassa muussa ei ollut, plääh. Valoa tämä ei onneksi liiemmin haitannut, liukastelihan tuo kehässä ihan kiitettävästi, mutta muuten se ei menoa haitannut. Valo saikin KP:n ja oli siten ainoana pentuna ROP-pentu! :) Hieno poika! Olen niiiiiiin ylpeä pojun käyttäytymisestä kehässä, vaikka vielähän tuota ravaamista pitää harjoitella, mutta tästä jatketaan. Myöskään Tuikkeen juoksu ei näyttänyt jäbän keskittymistä juurikaan herpaannuttavan, mistä olin iloisesti yllättynyt. Tuike esiintyi rutiinilla, ravaten kylläkin laiskasti ja sai ERI:n sijoittuen peräti kolmanneksi valioluokassa, mutta tällä kertaa SA jäi saamatta, neiti kun oli liian löysässä kunnossa (tämä taitaa tosin olla enemmän sääntö kuin poikkeus Tuikkeelle, huoh).

 
Tuike kehässä

Valo kehässä

Väsynyt poitsu

Lahti KV, 26.10.2013, akitoja 13 kpl
Tuomari: Kirsi Tevalin

TUIKE
"Tyypiltään eronomainen narttu, jolla sopivan rungon pituus ja raajaluusto. Erinomainen eturinta. Tilava runko. Voisi olla kauttaaltaan tiiviimmässä kunnossa. Hyväilmeinen rodunomainen pää. Kaunis niskalinja. Normaalisti kulmautunut edestä ja takaa. Vaivattomat liikkeet. Miellyttävä käytös."   VAL-ERI3

Itseäni jäi huvittamaan tuo "Vaivattomat liikkeet.", lähinnä vedin Tuiketta perässäni ja kyllä se Tuikekin liukasteli lattialla. :D

VALO
"7 kk. Luustoltaan keskivahva pentu, jolla hyvä rungon pituus. Karvapeite iän ja vuodenajan mukainen. Eturinta saa vielä kehittyä. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä pään muoto, erinomainen ilme. Kauniit tummat silmät ja hyvä korvien asento. Liikkuu tänään lyhyellä askeleella. Hyvä häntä. Miellyttävä käytös."   PEK1, KP, ROP-pentu

Kaiken  allekirjoitan, paitsi kulmauksien puuttumisen. Niitä kun tuolta poitsulta löytyy varsinkin takaa ihan mukavasti, ainakin kun vertaa Tuikkeeseen.


Valo on tosiaan Liperissä vanhempieni luona hoidossa Tuikkeen juoksujen takia, mutta enköhän saa poitsun luokseni Jyväskylä KV:n jälkeen eli ensi lauantain jälkeen. Näyttelyyn lähdemme siis jälleen molempien pallopäiden kanssa, siellä nähdään!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Akitojen erikoisnäyttely & Tuike 4v!

Erkkarista selvittiin hengissä hienoin tuloksin! Valo-poeka teki näyttelydebyyttinsä olemalla urospentujen kakkonen ja saamalla kunniapalkinnon. Vaikka ravaaminen ei tällä kertaa oikein onnistunut iloiselta hulivilipojalta antoi Valo tuomarin kopeloida itseään hyvin ja taisi se häntäkin siinä sivussa heilua. :) Myös seisominen luonnistui hyvin. Tästä on hyvä jatkaa! Myös näyttelypaikalla Valo käyttäytyi hyvin pientä ylivireisyyttä lukuunottamatta, olihan tämä ihan oikeasti Valon ensimmäinen koiranäyttelykokemus (niitä mätsäreitä kun ei täälläpäin niin tiuhaan järjestetä kuin esim. etelässä). Valo on kasvanut hirvittävän tasaisesti ja kookas poika tuo on, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuike ehti kasvattaa hiukan karvojaan takaisin ja sijoittui kovassa valioluokassa neljänneksi ja sai SA:n! Hienoa pallopäät! Tuike osallistui myös kennel Vuorenvarman kasvattajaryhmään, joka oli lopulta ROP-kasvattajaryhmä, onnea Noora! Kiitos kaikille immeisille mukavasta näyttelyseurasta ja erityiskiitos VU-poppoolle ruokatarjoilusta teltan suojissa! Sää oli turhan ailahtelevainen, sadekuurot onnistuivat kastelemaan näyttelyväen, mutta se ei menoa haitannut (paitsi ehkä Tuikkeen, jonka mielestä oli aivan liian märkäääää).


Akitojen erikoisnäyttely, Heinola 21.9.2013, akitoja 39 kpl

Tuomari: Rune Fagerstörm

VALO
"6 kk. Erittäin hyvin kehittynyt. Näyttävä uros. Hienot rungon mittasuhteet. Hyvänmallinen pää. Hyvänmalliset korvat. Kauniit silmät. Tyypillinen ilme. Hyvä kaula. Sopivat kulmaukset edessä ja takaa. Hyvä runko. Hyvä karva ja väri. Häntä voisi olla tiiviimpi. Hyvä luusto. Hyvä urajiro."   PEK2, KP


TUIKE
"4v. Keskikokoinen. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvät korvat. Vahva kaula. Voimakas runko. Hyvä ylälinja. Hyvä hännän kiinnittyminen. Riittävät takakulmaukset. Erinomainen luusto. Hyvät käpälät. Peitinkarva saisi olla karheampi. Liikkuu hyvin. Taitavasti esitetty."  VAL-ERI4, SA


© Tuija Nummi

© Tuija Nummi

© Tuija Nummi

© Manta Pihala

© Manta Pihala

© Manta Pihala

© Manta Pihala




22.9. Tuike täytti 4 vuotta! :) Onnea myös Tuikkeen sisaruksille ja lämpimin ajatuksin muistelemme myös Kumaa sekä Soraa pilvenreunoilla. ♥ Myös meikäläinen täytti vuosia kyseisenä päivänä, niin se aika vain vierähtää.

Lokakuun lopussa suuntaamme pallopäiden kanssa Lahden kansainväliseen näyttelyyn. Jännä nähdä, mitenkä esiintyminen Valon kanssa sisätiloissa onnistuu.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksy on saapunut

Kaikkea jännää on taas ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen ja pääpiru on nyt toipunut ensimmäisistä viikoista yliopistolla ja informaatiotulvasta. Arki on lähtenyt rullaamaan mukavasti ja erityisen onnellinen olen molempien akitojen hienosta käyttäytymisestä kerrostalossa poissaollessani. Kysyin naapuriltani, ovatko koirat olleet hiljaa ja vastaus oli: "Ai onko siulla koiria?" :D Hienoa pallopäät!

31.8.-1.9. kävimme viettämässä hauskan viikonlopun Kesälahden Ruokkeen lomakylässä Kennel Viribus Unitis-kesäpäivien merkeissä. Mukava oli taas nähdä pitkästä aikaa akitaimmeisiä koirineen ja vaihtaa kuulumisia, kiitos kaikille! :) Valo näki pitkästä aikaa äitinsä Huldan ja mummonsa Sissin sekä joukon muita sukulaiskoiria.

1.9. armas hirvikoiramme Neela täytti kokonaiset 6 vuotta! Itse pääsin vasta seuraavana viikonloppuna juhlistamaan rakasta hirvikoiraamme, mutta se ei Neelaa liiemmin haitannut. Neela on nauttinut olostaan kotipihan yksivaltiattarena ja vanhempieni lellikkinä Liperissä, mutta akitojen vieraillessa kotona painimatsista ei kieltäydytä. :) Neela pääseekin pian tositoimiin, sillä syyskuun viimeisenä lauantaina alkaa hirven metsästysaika, jota Neela varmasti odottaa tohkeissaan.

Ensi lauantaina on vuorossa akitojen erikoisnäyttely Heinolassa, jonne on ilmoittautunut ennätysmäärä 42 akitaa (mikä on toisaalta huvittavaa, koska tuomari arvostelee nyt ensimmäistä kertaa akitoja Suomessa eli kyseessä ei ole erikoistuomari niin kuin voisi tuolta ilmoittautumismäärältä olettaa). Sinne menemme molempien akitojen kanssa ja samalla Valo tekee näyttelydebyyttinsä, huuuuui! Loppuun sekalainen kuvapläjäys kaikesta mahdollisesta:

Valo ja Hulda-mamma, © Emilia Honkanen

Valo, Hulda-mamma ja Sissi-mummo, © Emilia Honkanen

Marski-ukki, Hulda-mamma, Sissi-mummo ja Valo, © Niko Koivisto

VU-päivien ohjelmaa... :D © Niko Koivisto

Ryhmäkuva, © Emilia Honkanen

© Aune Rugojeva

"Väyh!" © Aune Rugojeva

© Aune Rugojeva

© Aune Rugojeva

Väsyttää...


Tuike, Neela ja siskoni Nella-seropi

Tavoitteena oli ottaa hyvä kuva kaikista koirista yhdessä, ei ihan onnistunut :D

keskiviikko 14. elokuuta 2013

"Awful, awful coat!"

Viime viikonloppu meni mukavasti Joensuun kansainvälisissä koiranäyttelyissä tuttujen kanssa rupatellen ja koiria ihaillen. Myös Tuike kävi molempina päivinä kehässä, mutta joutui tällä kertaa tyytymään EH:hon molempina päivinä, karvaton raitapaita kun on. Lauantaina sää suosi, mutta sunnuntai oli turhankin kostea, jonka johdosta neiti pallopää oli sitä mieltä, ettei hän voi missään tapauksessa liikkua nätisti vaan mieluummin töpsötteli inhalla nurmikolla tai pisti laukaksi (en kyllä itse edes jaksanu yrittää saada Tuiketta juoksemaan nätimmin, olisikohan se edes mitään hyödyttänytkään). Valon äidillä Huldalla (Viribus Unitis Uma Pan) sen sijaan oli voittoisa viikonloppu tämän valioituessa ROPin kera ensin lauantaina ja ollen myös sunnuntaina ROP. Valo-poeka lähettää hirmuiset onnittelut mammalleen!! :) Sunnuntaina handlasin nopeasti myös Ran-tyttösen (Vuorenvarman Ainutlaatuinen), joka osoitti pitävänsä tuomarista. ;) Lauantaina VSP ja ROP-vet oli ihana Jekku (Kaakkomäen Kouji) ja sunnuntaina ensimmäistä SERTiään juhli junnunarttu Sansa (Jikino Kensha no Shandris). Onnittelut kotijoukoille!

Myös Valolla oli ollut hauska viikonloppu tämän ollessa isäni mukana Ilomantsissa valmistamassa Neelaa tulevaan metsästyskauteen. Oli muuten väsynyt akita, joka kotiin lopulta saapui. :) Ei ole muuten enää mikään pieni poika tuo Valopää, se on jo hitusen Tuiketta isompi. Apua, vastahan se oli ihan pallero!

Joensuu KV, 10.8.2013, akitoja 4 kpl
"She hasn't enough the hair for the dog show. Good size. Correct headtype. Good underline. The elbows and forelegs are little bit loose." - Zsusanna Vaczi-Balogh, Unkari   VAL-EH1

 Joensuu KV, 11.8, akitoja 7 kpl
"Brindle bitch. Attractive head & expression. Balanced body but completely out of coat. Good angulations but her movement is not her fortune." - Roy Baker, Iso-Britannia   VAL-EH3


Karvaton pallopää
"Hyi, täällä on märkää! :("
Leiriimme liittyi myös Valon äiti Hulda sekä Sissi-mummo :)
Ostin myös japanilaisen akitojen näyttelypannan! :) Kiitos Virve!


Seuraava näyttely on erikoisnäyttely 21.9. Heinolassa, jonne myös Valo menee pentuilemaan ensimmäistä kertaa, iiik!

perjantai 9. elokuuta 2013

Härvellystä kerrakseen

4.8. oli vuorossa Iisalmi KV, jonne lähdimme seikkailemaan ystäväni Hannan kera. Päivä oli kuuuuuuma, mutta onneksi armas näyttelytelttamme tarjosi meille varjoa. Tuike päätti pudottaa viimeisetkin karvansa, joten odotuksia kehään ei ollut. Myös tuomarimuutos akitoilla harmitti, sillä tämä oli jo 3. kerta Tuikkeen ollessa Pekka Teinin arvioitavana (4. kerta jos pentuluokan esiintyminen lasketaan mukaan). Toki olisin voinut jättää tulematta, mutta mitäpä sitä suunniteltuja juttuja enää muuttamaan. Tuike oli (kuten aikaisemmin) kovasti tuomarin mieleen, mutta pohjavillan puuttuminen häiritsi kovasti yleisilmettä. Tuike sai kuitenkin karvattomana ERI:n ja SA:n! Arvostelu jäi tällä kertaa vanhempieni luokse, mutta enköhän minä sen jossain vaiheessa sieltä saa. Hannan japaninpystykorva Shirolla (Snowtime's Isshou Go) ei mennyt ihan putkeen, liikkuminen oli mennyt perseilyksi, jolloin Shiro sai tyytyä EH:hon.

Kiva oli taas vaihtaa nopeasti kuulumisia akitaimmeisten kanssa, vaikka lähdimmekin melko nopeasti Hannan kanssa härveltämään omiamme (= syömään, palloilemaan rannalle, viilentämään koiria & uimaan itsekin). Kuitenkin härvellyksen takia tämä reissu oli yksi parhaimmista koiranäyttelyreissuista, vaikka sitä sertiä Shirolle ei irronnutkaan! Näitä päiviä lisää, kiitos.

The leiri

Lähtövalmisteluja

Shiro löysi mahtavan varjopaikan auton alta :D

Koiran viilentämistä...

... ja miksei myös omistajankin :D

Hanna & Tuike






Tosiaan huomenna olisi luvassa kauan odotetut kotinäyttelyt 2 x Joensuu KV, jonne menen myös apukäsiksi tuttujen koirille. Tulkaahan moikkaamaan!

Valo miettii milloin pääsee myös reissuun mukaan