keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulutunnelmaa


Pitkästä aikaa! Joulu lähestyy päivä päivältä ja pian sen jälkeen onkin uusi vuosi ja uudet kujeet. Koirat nauttivat kirpeistä pakkaspäivistä, varsinkin nyt kun pihamme on aidattu kokonaan, minkä ansiosta koirat voivat vapaasti vetää rundia ympäriinsä. Nyt eivät myöskään irtokoirat pääse pihallemme haastamaan reviiritietoista Neelaa ikävin seurauksin.

Tosiaan Jyväskylä KV:n jätimme tällä kertaa välistä, sillä meillä oli tuolle päivälle isänpäiväsuunnitelmia, Tuikkeella juoksut ja muutenkin pallopäällä ei ole enää mitään haettavaa Suomen kehistä, joten katsoimme mieluisammaksi jättää tämän näyttelyn välistä. Messarissa tuli kuitenkin perinteisesti pyörähdettyä molempina päivinä ja shoppailtua koirakamaa. Tuttuja, ystäviä ja uusia naamoja tuli taas tavattua niin akitakehällä kuin sen ulkopuolellakin, kiitos mukavasta viikonlopusta! :) Tuikkeen arvostelut:

Helsinki Winner 2012, 8.12.2012, akitoja 20 kpl
"3 years. Correct teeth. Sufficiant ears. Good neck. Not very good in the front and body. Sufficient in the tail, angulations, inte (?? :D) movement." - Giuseppe Alessandra, Italia   VAL-EH2

Olipas harvinaisen sekava arvostelu. Tosiaan herra vielä suullisesti mainitsi Tuikkeen olevan liian pieni, mikä on tietenkin totta, vaikkakin rotumääritelmään neiti kyllä mahtuu.

Voittaja 2012, 9.12.2012, akitoja 16 kpl
"Oikeantyyppinen akitanarttu, joka voisi olla hieman kookkaampi. Sillä on erinomainen pää, paksut hyvät korvat, erinomainen ilme, hyvä kuono-osa ja purenta. Tähän kokoon sopiva luusto. Hyvät tassut. Liikkuu hyvin. Hyvä häntä. Hyvä luonne. Oikean värinen." - Elina Tan-Hietalahti   VAL-ERI2

Vitsi olen TODELLA iloinen tästä tuloksesta, sillä kyseinen tuomari oli hyvin tiukka rokottaen palkintosijaa roimasti pienestäkin virheestä (tyydyttävää hän tuntui usealle akitalle jakavan), mutta pitäen silti linjansa. Hän painotti erityisesti oikeata ilmettä, sillä meidän tullessa arvosteluvuoroon hän sanoi: "No tällä on oikea akitan pää!" Meinasin sanoa, että katsoppa sen korvien asentoa ja silmien muotoa vielä vähän tarkemmin, mutta... :D Pallopäämme oli kuitenkin hänen mieleensä neidin kokoa lukuun ottamatta. 




Hei me esiinnytään!

Kaksi pallopäätä osa 2, © Rea Rautamies

© Rea Rautamies

"No en varmana poseeraa!" © Rea Rautamies


Meillä oli myös viime viikolla yökylässä siskoni seropipentu-Nella! Tässä pikku riiviössä on ainakin cockerspanielia ja dalmatiankoiraa, eikä energia tältä neidiltä hevillä lopu! Tuike raukka katsoi kauhuissaan tuota paikasta toiseen poukkoilevaa otusta, paeten omaan rauhaansa. Sillä välin Neela teki hiukan lähempää tuttavuutta mustan karvapallon kanssa ja totesi pennun olevan ihan okei. Molemmat koirat taisivat silti olla aika helpottuneita siskoni hakiessa pentusensa takaisin. :D

Nella :3

"Apua, se on mun takana..."


Ensi vuonna meitä ei ainakaan kotimaassa niin usein kehässä enää nähdä, sillä eipä Tuikkeella mitään haettavaa Suomesta enää ole. Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Neela toivottaa oikein rentoa joulunodotusta kaikille! :)