torstai 21. kesäkuuta 2012

Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä!

Viime viikonlopun Helsinki KV:stä ja Kotka KV:stä on selvitty hengissä, tulokseksi tuli ensin Helsingistä EH ja sitten yllätyksekseni Kotkasta VARA-CACIB! Tosiaan Tuike on jälleen hieman pulleassa kunnossa, minkä takia varsinaisia odotuksia näyttelyihin ei ollut, mutta näemmä joskus saa yllättyä iloisesti. :D Helsingissä aurinko paistoi armottomasti eikä Tuikkeen mielestä esiintyminen kuumassa ollut yhtään kivaa, ei kyllä meikäläisenkään. Kotkassa sen sijaan satoi ämpärikaupalla, tosin onneksi kunnolla vasta akitakehän jälkeen. Esitin myös Kotkassa Marskin (Hiro Go Di Casa Saporito), joka olikin ROP. Onnea kotijoukoille!
Näyttelyiden välinen yö vietettiin äidin tuttavan luona ja saa kyllä taas olla tyytyväinen Tuikkeen käytökseen vieraassa paikassa, pallopään kanssa on kyllä helppo olla missä vaan. Lisäksi kävimme sunnuntaina kotimatkalla Pieksämäen kauttaa morjestamassa Sissin (Viribus Unitis Yua) ja Rikin (Fubuki Go Takasaki Yamaguchi) 7-viikkoisia pentusia ja ihania palleroita ne kyllä olivat. <3 Ei tee kyllä hyvää pentukuumesta kärsivälle. :D Ja arvosteluita:

Helsinki KV, 16.6.2012, akitoja 9 kpl
"Nice type. Good head. Feminine expression. Not perfect condition of body. Good set of tail. Not perfect movement, some problems with legs." - Elena Agafonova, Venäjä   VAL-EH3


Kotka KV, 17.7.2012, akitoja 5 kpl
"Erinomainen tyyppi. Hyvä päänmuoto. Hyvät raajat ja runko. Voisi olla hoikempi. Niukahkot takakulmaukset. Hyvä karva. Hyvä liikerata." - Annukka Paloheimo   VAL-ERI1, SA, PN3, VARA-CACIB


  
 
Helsinki KV

      Kotka KV, Marski kehässä

                          
                      Kotka KV, meikäläinen säätää jotain :D

                                     Pentuja

Lisää pentuja

 <3

Seuraava näyttely onkin heinäkuun puolella Oulu KV:n merkeissä, sitä ennen koko lauma pakenee mummolaan Ilomantsiin nauttimaan kesästä. Ja ai niin: HAUSKAA JUHANNUSTA! :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

Näyttelyitä näyttelyn perään



Tuike: 
Hamina KV, 12.5.2012, akitoja 6 kpl
"Erittäin narttumainen kokonaisuus, hyväilmeinen pää, hyvä ylälinja. Tilava runko. Hyvin kulmautunut etuosa, hieman niukka polvikulma. Hyvä karva. Liikkuu hyvin edestä, hieman jäykästi takaa." - Harto Stockmari VAL-ERI2, SA, PN2, VA-CACIB --> CACIB!

Tampere KV, 13.5.2012, akitoja 16 kpl
"2,5 years. Nice type and head. Lovely eyes and expression. Very good ears. Very good body proportion. Good neck, very good bones and ribcage. Would like better angulations back and fore. Good tailset. Excellent coat texture. Moves very well front, side and behind. Needs stronger pasterns. Excellent temperament." - Tomas Rohlin, Tanska   VAL-ERI1, SA, PN3

Joensuu KR, 26.5.2012, akitoja 1 kpl  
"Keskikokoinen, mittasuhteiltaan oikea, todella kaunispäinen narttu. Todella kaunis pää ja ilme. Hienosti nojautuneet korvat. Vahva kuono. Ihannerunko. Hyvät kulmaukset sekä käpälät. Kaunis karhea turkki. Hyvä urajiro. Hyvä askelpituus, edessä hieman löysyyttä." - Pekka Teini VAL-ERI1, SA, PN1, ROP

 Joensuu KV, 27.5.2012, akitoja 4 kpl  
"Melkein 3-vuotias brindle, pieni narttu, joka esitetään liian tuhtina. Hyvä pää, silmät ja ilme. Korvat voisivat olla paremmin sijoittuneet. Liikaa kaulanahkaa. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Lapakulmauksen tulisi olla parempi. Raskas runko ja pehmeä selkä. Häntä kiertyy oikein. Hieman niukka takaosa. Riittävä askelmitta, mutta raskas liikkeessä." - Elina Haapaniemi VAL-EH1

Neela: 
Joensuu KR, 26.5.2012, valkkeja 1 kpl
"Noin 5-vuotias voimakastyyppinen narttu, jolla on voimakas kallo-osa. Hyvät korvat, kaula ja ylälinja sekä häntä. Sangen hyvä pigmentti. Hyvä lapa, olkavarsi voisi olla hieman pidempi. Kapeahko reisi, hyvä rungon malli. Erinomainen karvan laatu, puhdas väri. Yhdensuuntaiset kapeat takaliikkeet, saisi olla kauttaaltaan jäntevämpi. Yrittää ärhäköidä tuomarille." - Mari Lackman AVO-H

Vaihtelu virkistää, joten laitoin tällä kertaa arvostelut tähän ensin, joita onkin kertynyt sitten viime päivityskerran. Suoraan sanoen unohdin blogin olemassaolon, anteeksi siitä. Tosiaan kesän näyttelykausi on avattu hienoin tuloksin, Tuike nappasi itselleen Haminasta ensimmäisen CACIBin (VA-CACIB, joka vahvistuu myöhemmin CACIBiksi)! Sain myös pikaisesti esittää ROP-pentu kehässä Usvan (Candida's August Surprise), joka oli lopulta VSP-pentu. Onnea kaikille asianosaisille! Tampereellakin tuli käytyä näyttelyn merkeissä moikkaamassa niin Tuikkeen kasvattajaa Nooraa kuin myös muitakin tuttuja.

Meidän perinteinen "kotinäyttelyviikonloppu" Joensuussa oli jälleen menestys ja sujui mukavassa seurassa. Ensimmäisenä päivänä Tuike oli ROP, mikä ei ollut yllätys, koska Pekka Teini oli tykännyt Tuikkeesta myös Pyhäselässä. Hän kehui vielä kehän jälkeenkin Tuikkeen mittasuhteita. Päivän potin kuitenkin räjäytti ystäväni Hannan japaninpystykorva Shiro (Snowtime's Isshou Go), joka nappasi ensimmäisen SERTinsä! Onnea vielä Hanna! :) Toisena päivänä ei menestystä herunut, Tuike oli liian pullero ja Shiro liian lättäkarvainen, mutta arvostelut olivat muuten ihan hyvät. Uutta yritystä vaan kehiin. ;)

Myös Neela The Hirvikoira pääsi pitkästä aikaa kehässä pyörähtämään, mikä ei sujunutkaan niin kuin oletin. Neela ÄRÄHTI tuomarille ensimmäistä kertaa ikinä! Ensimmäisellä kerralla Neela antoi ihan normaaliin tapaan kopeloida itsensä kuonosta hännänpäähän, mutta tuomarin tullessa toiseen kertaan kokeilemaan Neelan rintakehää, Neela ärähti. Olin hämilläni ja niin oli tuomarikin, sillä Neela ei nyt ole se koira, jonka luulisi ensimmäisenä ärähtävän. Saimme säälistä H:n, sillä tuomari sanoi Neelan vain yrittäneen ärhennellä. Luulen, että Neela säikähti käsidesin hajua tuomarin käsissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Ja valitettavasti näyttää siltä, että irtokoiran hyökkäys on jättänyt henkisiä arpia Neelaan. :( Neela on paljon epäluuloisempi muita koiria kohtaan kuin ennen, eikä siedä yhtään, jos joku vähänkin yrittää dominoida. Neela jopa välillä murisi niin Tuikkeelle kuin Shirollekin jos nämä vaikuttivat liian dominoivilta. Varmaan koko koiranäyttelytilanne stressasi Neelaa niin paljon, että tämä säikähti tuomarin toista lähestymistä. Kotosalla Neela on onneksi ihan normaali, eivätkä yksittäiset koirat aiheuta ongelmia. Päätimmekin lopettaa Neelan osalta koiranäyttelyt, mitä sitä turhaan koiraa kiusaamaan. Onneksi Neela pääsee syksyllä jälleen metsälle. :)

Mukana menossa oli myös ystäväni Lotta (aka The Mestarikuvaaja), joka ystävällisesti kuvasi meitä ja vietti laatuaikaa Best Friendinsä (lue: Neelan) kanssa. Kiitos vielä paljon immeisille seurasta, ilman teitä koiraharrastus olisi kyllä tylsää! Siunattu olkoon myös näyttelyteltta (aka "shintolaistemppeli"), joka suojasi meitä porottavalta auringolta ja ihmisten oudoksuvilta katseilta, kun porukan juttujen laatu huononi ajan saatossa.

Ensi viikonloppu menee jälleen koiranäyttelyiden merkeissä, vuorossa Helsinki KV ja Kotka KV, siellä nähdään! Ja loppuun hirmuinen kuvapläjäys (muistakaa klikata kuvia tarvittaessa suuremmiksi, sekoilin taas vaihteeksi bloggerin kanssa, joten osa kuvista näkyy aika pieninä):


                       Hamina KV, © Anna Ylhäinen

                         Hamina KV, © Anna Ylhäinen

 
                         Hamina KV, Usva liikkeessä

                      Tampere KV, © Anna Ylhäinen

         Suki (Vuorenvarman Rotunainen) ja Tuike, © Sini Piironen

     Tuike ja Yukai-sisko :) (huomatkaa kuinka kumpikin on erittäin kiinnostunut poseeraamisesta kameralle)

                               Joensuu KR

                                 Joensuu KV

                         Tuike ja Shiro, voittoisa kaksikko

                                Kauhukolmikko

                     Joensuu KR, Neela kehässä

                           Joensuu KR, © Lotta Honkanen


         Joensuu KR, alussa kaikki sujui normaalisti... © Lotta Honkanen


         ....kunnes Neela ärähtää! Huomatkaa meikäläisen ilme :D © Lotta Honkanen



"En mä oikeesti tommonen peto ole." © Lotta Honkanen


P.S. Unohdin ihan mainita tästä ihanasta akitariipuksesta, jonka ystäväni Aune minulle teki! Koru on pronssia, mallina käytetty Akita ry:n logoa ja se roikkuu meikäläisellä nykyisin kaulassa ainakin näyttelyissä. Aune tekee myös tilaustöitä, joten jos haluat jonkinlaisen korun itsellesi (ei tarvitse olla akita eikä edes mikään koira) niin ota Auneen yhteyttä: aunwo@hotmail.com  Ja kyllä, tämä on häikäilemätön mainos.