torstai 24. joulukuuta 2015

Rauhallista joulua!


Akitoista en tänä vuonna saanut jouluista kuvaa omistajan laiskuuden vuoksi, mutta onneksi on "varakoirat" Neela ja Nella. Rauhallista joulua ja oikein mukavaa uutta vuotta! :)

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyä

Syksy on täällä ja niin on arkikin. Mennään hetkeksi kuitenkin elokuun loppupuolelle.


29.8.-30.8. olimme jo perinteeksi muodostuneessa kennel Viribus Unitiksen kesäpäivillä Kesälahdella, Ruokkeen lomakylässä. Kiitokset kaikille jälleen mukavasta seurasta! Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Valon poikaa Totoroa (Cazador Grande Con Fuerzas Unidas) sekä ainoaa pitkäkarvaista tyttöä Minttua (Viribus Unitis Shou Benten). :) Totoron olin nähnyt viimeksi samassa paikassa vuosi sitten ja kyllä siitä on ihan selvästi ukkeli kasvamassa erityisen hyväntuulisen luonteen kera.

Tällä kokoonpanolla VU-päivillä © Emilia Puustinen

Yhteislenkillä, Valo ei kaihda lätäköitä :D © Emilia Puustinen

Isä ja poika melkein vierekkäin :D

Tytär ja isä



1.9. vietettiin rakkaan hirvikoiramme Neelan synttäreitä. Vuosia kertyi 8 eli neiti on nyt virallisesti veteraani! Hirvenmetsätys alkoi eilen ja ensi viikolla onkin Neelan vuoro päästä toteuttamaan alkuperäistä käyttötarkoitustaan. 22.9. puolestaan vietettiin jälleen hihnanpään ja Tuikkeen tuplasynttäreitä, Tuikkeelle vuosia kertyi 6! Tässähän tuntee itsensä vanhaksi.

8-vuotias nappisilmä



Mitään sen erikoisempaa ei ole tapahtunut, imuri on käynyt kovaa kamppailua koirankarvoja vastaan, mutta se nyt kuuluu vuodenaikaan. Ehkäpä jossain vaiheessa kirjoittelen juttua tällä hetkellä työstämästäni kandista, se kun on varsin koiramainen aiheeltaan.

Valo kaivautuu Japaniin

"En mää mitään tehnyt."

"Hölmön hommaa", tuumii Tuike

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kesän kuulumisia

Hops, onkin jo heinäkuu! Kesä on mennyt pitkälti kesätöissä ja tietysti lomaillen. Jotkut sanovat kesän olleen turhankin viileä, mutta ainakaan koirat eivät ole siitä valittaneet.
 
Kesän lomareissun aikana kävimme Oulussa ja Ranuan eläinpuistossa, mutta koska huhut kertoivat Ruotsin puolella vierailun samalla reissulla olevan helppo nakki, pyörähdimme myös Piteån kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Näyttelypäivä oli sekä mahtava, että vallan ikävä päivä, sillä Valon kohdalla tapahtui jotain aivan odottamatonta. Kun tuomari siirtyi katsomaan Valon hampaita, Valo murahti. Hylsyn kera sitten lensimme kehästä ulos (tosin tuomarin pahoitteluiden kera, tykkäsi muuten kovasti Valosta) ja olo oli kuin joku olisi läimäyttänyt kasvoihin, ei nimittäin ihan ensimmäisenä tullut mieleen tällaisen käyttäytymisen mahdollisuus. Hatunnosto kuitenkin tuomarille tiukasta linjastaan aggressiivisuuden suhteen, on nimittäin pahempia tapauksia mennyt näyttelykehissä läpi sormien. Tuike sen sijaan esiintyi taatulla varmuudella ja nappasi itselleen sekä Ruotsin muotovalion että Pohjoismaiden muotovalion tittelit!! :) Tuike oli vallan innostunut näyttelypaikalla eikä esiintymisessä laiskuudesta ollut tietoakaan, selvästi tauko tehnyt hyvää neidille. Ryhmäkehiin emme jääneet vaan suuntasimme leirintäalueellemme rentoutumaan vielä pariksi päiväksi.

Piteå KV (Ruotsi), 4.7.2015, akitoja 2 kpl
Tuomari: Anita Whitmarsh, Ruotsi

Valo: ”Lovely type, wonderful head. Correct ears, good size. Enough angulation, well-carried tail. Good coat. Excellent mover. Disqualified because of aggression.” HYL

Tuike: ”Acceptable size. Lovely head. Correct ears. Good chest & shoulders. A little open angulated infront. Excellent rearside. Moves very well. Temperament very nice.” SERT, CACIB, ROP, SE & POHJ MVA!!


Ruotsissa ollaan!


Valo uskaltautui myös veteen


"Ihanan viileää."

Raitapaita poseeraa, SE & POHJ MVA

"On tämä matkustelu rankkaa..."


"Samaa mieltä."

Ajattelin ensin Valon säikähtäneen tuomarin sadetakkia, siitä kun minulla oli kokemusta aikoinaan Neelan kanssa. Koska kuitenkin Valon murahdus vierasta ihmistä kohtaan kuitenkin toistui näyttelykehän ulkopuolella, havahduin siihen, ettei kaikki ollut nyt kohdallaan. Kuten Valon tavanneet tietävät, Valo on perusluonteeltaan varsin hyväntuulinen ja ystävällinen yksilö, joka on ollut monien tuomarien kopeloitavana näyttelyissä ilman ongelmia (kehuja mukavasta luonteestakin on tullut), joten tämä käytös oli vallan tavatonta. Valo vietiin eläinlääkäriin tutkittavaksi perusteellisesti ja "ainoa poikkeava löydös tutkimuksessa oli vasemman alakulmahampaan kärjen pieni lohkeama ja saman hampaan kiillevaurio (n. 2 x 3 mm) lähellä ienrajaa." Löydös on kuitenkin kuulema niin mitätön ja Valo syö sekä juo normaalisti, jolloin on epätodennäköistä, että hammas yksinään aiheuttaisi tämän käytöksen. Hampaan tilaa tulee kuitenkin seurailla, hampaan värin muuttuessa syytä röntgenkuvata. Tietysti oli olemassa myös lihasperäisen kivun mahdollisuus. Valo sai hoidoksi lepoa ja kipulääkitystä, nyt seurailemme kaikessa rauhassa tilannetta.

Valitettavasti huonot uutiset eivät lopu sitten viime päivityksen. Valon ensimmäisen pentueen poika Juro (Cazador Grande La Luz Del Futuro) kävi virallisissa lonkkakuvissa ja etenkin toinen lonkka oli todella huono, jonka vuoksi Juro päästettiin samalla reissulla veljensä luokse. Sanattomaksi vetää. Luonto järjestää välillä ikäviä ja epäreiluja yllätyksiä, jotka eivät todellakaan mene ihmisten mielihalujen mukaan. Suuret osanottoni kaikille asianosaisille, sekä Juro että Onni elivät varmasti perheissä, joissa niitä rakastettiin yli kaiken, sen osoittavat nämä vaikeat päätökset.

Kesää on onneksi vielä jäljellä, joten siitä pitää yrittää saada kaikki mahdollinen irti. Loppukesä meneekin meikäläisellä enemmän ei-koiramaisissa tapahtumissa, tosin elokuun lopulla suuntaamme jälleen Ruokkeelle VU-kesäpäiville. Nauttikaahan vielä kesästä!

Jääkarhu Ranuan eläinpuistossa

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Valio-Valo ja kuulumisia

Ensiksi ihan alkuun pitää vielä todeta, että edellinen päivitys oli tosiaan hassu hauska aprillipila (varmisteluita asiasta tuli nimittäin yllättävän monta). Päivitys oli saanut muutamien ihmisten verenpaineet nousemaan hetkellisesti, pahoitteluni siitä. :D Huumorintajuni on tunnetusti huono.

Aloitetaan huonoilla uutisilla. Maaliskuu oli yleisesti akitarintamalla synkkä, sillä useampi akita siirtyi ajasta ikuisuuteen syystä jos toisesta. Näiden akitojen joukossa oli Valon ensimmäisen pentueen Onni (Cazador Grande El Don De La Amistad). Onnin molemmissa lonkissa todettiin nivelrikko ja Onnin lonkat oireilivat voimmakkaasti kasvuaikana, jolloin paras päätös oli päästää Onni ikiuneen. Suuret osanottoni vielä kaikille asianosaisille. Koiran menettäminen on aina raskasta, etenkin kun kyseessä on nuori yksilö.

Ja sitten hyviin uutisiin. 22.3. menimme Korpilahden ryhmänäyttelyyn kokeilemaan viimeisen sertin metsästystä Valolle, ukkeli kun oli täyttänyt vaadittavat 2 vuotta kaksi päivää ennen näyttelyä. Lähdimme matkaan tällä kertaa ihan koko perheen voimin, sillä vierailimme samalla tätini luona Jyväskylässä ja haimme häneltä ylimääräisen pakastimen. Eipä Valo kauaa avoimessa luokassa viihtynyt vaan nappasi viimeisen sertinsä ollen samalla ROP sekä valmistuen sekä Suomen että Norjan muotovalioksi! :) Ryhmäkehiin emme jääneet vaan vietimme loppupäivän tätini luona sukuloiden.

Korpilahti RN, 22.3.2015, akitoja 4 kpl
"Erinomainen tyyppi. Oikeat mittasuhteet. Vahva luusto. Oikeailmeinen pää. Hyvä rintakehän muoto. Tiivis lanne. Hieman etuasentoiset lavat. Paremminkulmautunut takaosa. Hieno raajaluusto. Vapaat ja tehokkaat liikeradat. Kaunis karvapeite ja väri." - Erja Nummi


"Äiti ota nopeesti kuva muistoksi!"

Isä tajusi napata kuvan myös puhelimellaan

Valio-Valo


Olin ilmoittanut ukkelin myös Outokummun ryhmänäyttelyyn, mutta sinne jätimme menemättä, sillä olin luvannut olla kyseisenä päivänä viidessä paikassa yhtä aikaa, jolloin päätin näin alentaa stressitasoani. Nyt voikin hyvin mielin pitää taukoa näyttelyistä ja keskittyä muihin juttuihin, ehkäpä sitten seuraavalla kerralla myös Tuike pääsee kehään.

Hauskaa kevättä kaikille! 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pentuja odotettavissa!

Tuike (C.I.B & FI & EE & NO MVA HeJW-10 Vuorenvarman Kuokkavieras) on astutettu onnistuneesti Valolla (FI & NO MVA Viribus Unitis Umare Kawari). Pentuja odotetaan syntyväksi kesäkuun alussa. Lisätietoja yhdistelmästä saa tiedustelemalla allekirjoittaneelta: salla.huohvanainen@gmail.com. Odotukset yhdistelmälle ovat erittäin suuret.





















PS. Hauskaa aprillipäivää! ;)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Vuoden alkua

Vuosi on lähtenyt sutjakkaasti käyntiin ja kohta tammikuukin on muisto vain. Joululoma meni kotoisasti Liperissä ja tulihan sitä Ilomantsissakin käytyä. Koirat ovat nauttineet pakkaspäivistä ja etenkin Valo on römynnyt lumessa sydämensä kyllyydestä. Tuikkeen saalisvietti heräsi Ilomantsissa ja tuo jahtasi hoksaamaansa jänistä 1,5 km. Kyllä se lössykkäkin jaksaa jos sille päälle sattuu!

Tuike jänisreissun jälkeen

Kävimme myös Kajaani KV:ssä vuoden alun kunniaksi Valo-poitsun kanssa. Paikalla oli varsinainen venäläiskoirien invaasio, ei vain akitoissa mutta myös muissakin roduissa. Voitot menivät Venäjälle, mutta Valo-poitsu piti hienosti pintansa olemalla PU3 ja saaden vara-SERTin upean arvostelun kera! Jälleen kaivattiin "itämaista arvokkuutta", mutta minkäs sille voi kun iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn. :D Saatiin ihan erikseenkin kehuja koiran hyvästä yleiskunnosta, on tainnut lumessa kahlaaminen tehdä tehtävänsä. Ukkeli oli ja on vieläkin aika karvaton tapaus, mutta ei sitä näemmä ulkopuolinen huomaa, kiitos tuuhean turkin.

Kajaani KV, 10.1.2014, akitoja 7 kpl
"Komea. Vahva. Urosmainen. Hyvin kehittynyt nuori uros. Voimakas uroksen pää. Oikean muotoiset silmät ja oikea asentoiset korvat. Sopiva luuston vahvuus. Hyvä rintakehän syvyys ja tilavuus. Terverakenteinen takaosa. Erinomainen karva ja selvät värimerkit. Hyvä häntä. Hyvässä kunnossa. Liikkuu vaivattomasti."
- Paula Heikkinen-Lehkonen   NUO-ERI1, SA, PU3, vara-SERT


Kotimatkalla

Varsinaisia suunnitelmia tulevalle vuodelle ei ainakaan vielä ole. Maalis- ja huhtikuussa olisi tarkoitus kokeilla käydä hakemassa viimeistä sertiä Valolle jos vain meikäläisen aikataulut käyvät yksiin. Muuten elelläänkin päivä kerrallaan ja seuraillaan Valon jälkeläisten kehittymistä.