keskiviikko 14. elokuuta 2013

"Awful, awful coat!"

Viime viikonloppu meni mukavasti Joensuun kansainvälisissä koiranäyttelyissä tuttujen kanssa rupatellen ja koiria ihaillen. Myös Tuike kävi molempina päivinä kehässä, mutta joutui tällä kertaa tyytymään EH:hon molempina päivinä, karvaton raitapaita kun on. Lauantaina sää suosi, mutta sunnuntai oli turhankin kostea, jonka johdosta neiti pallopää oli sitä mieltä, ettei hän voi missään tapauksessa liikkua nätisti vaan mieluummin töpsötteli inhalla nurmikolla tai pisti laukaksi (en kyllä itse edes jaksanu yrittää saada Tuiketta juoksemaan nätimmin, olisikohan se edes mitään hyödyttänytkään). Valon äidillä Huldalla (Viribus Unitis Uma Pan) sen sijaan oli voittoisa viikonloppu tämän valioituessa ROPin kera ensin lauantaina ja ollen myös sunnuntaina ROP. Valo-poeka lähettää hirmuiset onnittelut mammalleen!! :) Sunnuntaina handlasin nopeasti myös Ran-tyttösen (Vuorenvarman Ainutlaatuinen), joka osoitti pitävänsä tuomarista. ;) Lauantaina VSP ja ROP-vet oli ihana Jekku (Kaakkomäen Kouji) ja sunnuntaina ensimmäistä SERTiään juhli junnunarttu Sansa (Jikino Kensha no Shandris). Onnittelut kotijoukoille!

Myös Valolla oli ollut hauska viikonloppu tämän ollessa isäni mukana Ilomantsissa valmistamassa Neelaa tulevaan metsästyskauteen. Oli muuten väsynyt akita, joka kotiin lopulta saapui. :) Ei ole muuten enää mikään pieni poika tuo Valopää, se on jo hitusen Tuiketta isompi. Apua, vastahan se oli ihan pallero!

Joensuu KV, 10.8.2013, akitoja 4 kpl
"She hasn't enough the hair for the dog show. Good size. Correct headtype. Good underline. The elbows and forelegs are little bit loose." - Zsusanna Vaczi-Balogh, Unkari   VAL-EH1

 Joensuu KV, 11.8, akitoja 7 kpl
"Brindle bitch. Attractive head & expression. Balanced body but completely out of coat. Good angulations but her movement is not her fortune." - Roy Baker, Iso-Britannia   VAL-EH3


Karvaton pallopää
"Hyi, täällä on märkää! :("
Leiriimme liittyi myös Valon äiti Hulda sekä Sissi-mummo :)
Ostin myös japanilaisen akitojen näyttelypannan! :) Kiitos Virve!


Seuraava näyttely on erikoisnäyttely 21.9. Heinolassa, jonne myös Valo menee pentuilemaan ensimmäistä kertaa, iiik!

perjantai 9. elokuuta 2013

Härvellystä kerrakseen

4.8. oli vuorossa Iisalmi KV, jonne lähdimme seikkailemaan ystäväni Hannan kera. Päivä oli kuuuuuuma, mutta onneksi armas näyttelytelttamme tarjosi meille varjoa. Tuike päätti pudottaa viimeisetkin karvansa, joten odotuksia kehään ei ollut. Myös tuomarimuutos akitoilla harmitti, sillä tämä oli jo 3. kerta Tuikkeen ollessa Pekka Teinin arvioitavana (4. kerta jos pentuluokan esiintyminen lasketaan mukaan). Toki olisin voinut jättää tulematta, mutta mitäpä sitä suunniteltuja juttuja enää muuttamaan. Tuike oli (kuten aikaisemmin) kovasti tuomarin mieleen, mutta pohjavillan puuttuminen häiritsi kovasti yleisilmettä. Tuike sai kuitenkin karvattomana ERI:n ja SA:n! Arvostelu jäi tällä kertaa vanhempieni luokse, mutta enköhän minä sen jossain vaiheessa sieltä saa. Hannan japaninpystykorva Shirolla (Snowtime's Isshou Go) ei mennyt ihan putkeen, liikkuminen oli mennyt perseilyksi, jolloin Shiro sai tyytyä EH:hon.

Kiva oli taas vaihtaa nopeasti kuulumisia akitaimmeisten kanssa, vaikka lähdimmekin melko nopeasti Hannan kanssa härveltämään omiamme (= syömään, palloilemaan rannalle, viilentämään koiria & uimaan itsekin). Kuitenkin härvellyksen takia tämä reissu oli yksi parhaimmista koiranäyttelyreissuista, vaikka sitä sertiä Shirolle ei irronnutkaan! Näitä päiviä lisää, kiitos.

The leiri

Lähtövalmisteluja

Shiro löysi mahtavan varjopaikan auton alta :D

Koiran viilentämistä...

... ja miksei myös omistajankin :D

Hanna & Tuike






Tosiaan huomenna olisi luvassa kauan odotetut kotinäyttelyt 2 x Joensuu KV, jonne menen myös apukäsiksi tuttujen koirille. Tulkaahan moikkaamaan!

Valo miettii milloin pääsee myös reissuun mukaan