sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kerimäki RN

 Kerimäki RN 29.3.2014, akitoja 3 kpl
"Lupaava nuori uros. Riittävän kehittynyt ikäisekseen. Kaunis pää ja ilme. Erinomaiset korvat. Erinomainen pigmentti. Puuttuu 1 etuhammas alhaalta. Hyvä kaula ja ylälinja. Rintakehä riittävän syvä ikäisekseen. Hyvät kulmaukset. Hyvä liike. Kaunis väri." - Irina Poletaeva   JUN-EH1

Hienon arvostelun kera pyörähdimme Kerimäen ryhmänäyttelyssä, vaikkakin jäi harmittamaan puuttuvan etuhampaan alentava vaikutus. Tosiaan Valolta on näemmä lähtenyt yksi etuhammas alhaalta varmaankin Tuikkeen kanssa nujutessa, sillä vertailin vanhoja kuvia, joissa hammas oli vielä paikallaan ja uskon, että olisin huomannut aikaisemmin hampaan synnynnäisen puuttumisen. Noh, eipä tuo poitsun elämää hetkauta (vaikka kieltämättä hiukan säikähdin, sitä kun luulee tuntevansa koiransa). Paikalla olevat akitat olivat kaikki vanhoja tuttua, brindle Ran (Vuorenvarman Ainutlaatuinen) ja punainen Sansa (Jikino Kensha no Shandris), joka oli lopulta ROP. Onnea vielä!

Loppuun vielä pönötyskuva 1-vuotiaasta ukkelista, on se näpsäkkä pakkaus!


torstai 20. maaliskuuta 2014

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

"Täähän meni hyvin."


Valopään Enon ryhmänäyttelyn saavutukset

Kuten kuvasta näkyy viime lauantain Enon ryhmänäyttely ylitti odotukset Valon saadessa toisen sertinsä! Ei paha alle 1-vuotiaalta veijarilta. Ennen kehää olin jo ehtinyt facepalmata itseäni useaan kertaan, Valo kun tuntui taas vaihteeksi olevan kiinnostunut jostain ihan muusta kuin esiintymisestä. Kuitenkin itse H-hetkellä herra meni asiallisesti kehässä, jopa tuomarin kopeloidessa koiruus oli rauhallisesti ilman minkäänlaista jipiikivaihminenlurpslurps-kohtausta. Hieno ukkeli! :D Kyllä loppua kohden ravaamisessa oli näkyvissä pientä iloista pomppimista, mutta se annettakoon kakaralle anteeksi. ROPin vei meille tuttu hienosti liikkuva Nasta (Tartagal's Kiseki-Inu Go) ja ROP-vet. oli ihana Siru (Viribus Unitis Abundantia). Onnea vielä!

Pakko sanoa, että tuli jotenkin kotoinen olo näyttelyssä seuratessa myöhemmin hirvikoirakehää, sieltä kun se näyttelyharrastus sai aikanaan alkunsa. Tykkään metsästyskoiratuomareiden tavasta arvostella koira ääneen yleisölle, siinä ihan tavallinenkin pulliainen oppii rodusta ja kokeneempi koiraihminen voi verrata omia näkemyksiään tuomarin kanssa. Ja kyllä se on myös iloa silmille nähdä hienosti esiintyvä hirvikoira, joka esitetään vähäeleisesti ilman sen kummempaa ylimääräistä säätämistä.

Kotimatkalla


 Eno RN 8.3.2014, akitoja 3 kpl
"Mittasuhteiltaan hyvä nuori uros. Kevytpiirteinen pää. Hyvin asettuneet korvat. Sopusuhtainen runko. Hyvä ylälinja ja raajat. Hyvänlaatuinen turkki. Hyvä hännän kiinnitys. Liikkuu sivusta hyvin, hieman ahtaasti takaa. Luonne miellyttävä." - Paavo Mattila   JUN-ERI1, SA, PU1, SERT, VSP

Loppukomentti Valosta oli, että "tulee paranemaan päivä päivältä." :) Niinhän siinä yleensä käy.


Myös muutakin on tapahtunut. Neela sterilisoitiin 6.3. ja armas hirvikoira toipuu hyvää vauhtia. Nyt eivät juoksut enää katkaise metsästyskautta. Juoksuista puheen ollen Tuike aloitti jostain kummallisesta syystä kuukauden liian aikaisin omansa, joten Valo on tällä hetkellä ilahduttamassa vanhempiani Liperissä. Noh, kun Tuikekin saadaan sterilisoitua ei pallopääkaksikon tarvitse olla enää erossa.

Myös synttäreitä vietettiin, sillä kotikissa Nasse täytti 9.3. 9 vuotta! Niin se aika vain vierähtää...

Neela sterilisaation jälkeen


Periaattessa Valon ei tarvitse enää sertejä keräillä, joten ainakin huhtikuu on koiranäyttelyvapaa kuukausi. Kerkesin ilmoittaa Valon Kerimäen ryhmänäyttelyyn 29. päivä, joten käymme siellä pyörähtämässä ilman "paineita".